Kaskimaalle sitten lähdettiin heti aamusta, joskus yhdeksän aikoihin, tai jotain sinnepäin. Saavuimme perille sitten siinä kahdeltatoista, tai, en minä kelloa hirveästi siinä vaiheessa enää kytännyt, niin se oli vain arvio.

Hajut olivat tietysti melkoisen mielenkiintoisia, joten poukkoilu alkoi, ja oltaisi sitten niin kovasti haluttu nuuskia koko paikka lävitse. Kara ja Friidu tervehtivät molemmat joitakin sammareita, mitä siinä nyt sattui hollilla olemaan.

Vähänajan päästä laitettiin Kara ja Friidu samaan tarhaan sammaripoikien Pyryn sekä Tuiskun seuraksi. Ihan hyvin tulivat toimeen siellä, tosin Friidun ja Karan piti vähän komennella Pyryä, kun tuo oli vähän liian tunkeileva, ilmeisesti. Tuisku sitten oli vähän kohteliaampi, ja Kara tuntui tykkäävän sen seurasta. Ainakin vähäsen.

Friidu yritti keksiä vähän kaikenlaisia keinoja, miten pääsisi sieltä tarhasta pois, kun se luuli tietysti, että jättäisimme sen sinne kokonaan. Mitäs niitä pakoyrityksiä oli, yritti mennä verkon aukkojen lävitse, yritti kiivetä, yritti avata tarhan ovea ja yritti jotenkin järsiä verkkoakin vähän. Mikään pakoyritys ei tuottanut tulosta, onneksi.

Me ihmiset sitten kiertelimme pitkin poikin, söimme ja joimme kahvia sekä mehua, kuvasimme koiria ja kävimme rapsuttelemassa niitä. Tuli siinä jutusteltuakin muiden kasvattien omistajien sekä Paulan kanssa. Ostimme myös kaksi ruokasäkkiä koirille.

Loppuvaiheilla paikalle tulivat myös Karan sisarukset, Jehu ja Lumo. Jehua Kara moikkasi tarhan verkon lävitse, vaikkei ilmeisesti ollut niinkään kiinnostunut. Lumon tultua otimme Friidun ja Karan ulos tarhasta. Veimme Karan sitten tervehtimään Lumoa, ja nopean alkututustumisen jälkeen tyttöset alkoivat leikkiä. Olisivat varmaan mielellään kirmanneet vapaana pitkin pihoja.

Sitten käväistiin vielä viemässä Karaa tervehtimään emoaan, Helmiä. Verkon läpi nuuhkivat toisiaan, en tiedä tunnistivatko toisiaan, mutta kuitenkin näkivät toisensa.

Sitten lähdettiin kotia päin ajelemaan.